Joululahjoja ja vuoden viimeiset

Nyt kun joulu on jo reippaasti ohi voin paljastaa mitä pukki kontissaan kantoi. Kuvia lisätty myös pariin edelliseen postaukseen joten vielkaisehan nekin.

Imetystyynyn sai mieheni veljen vaimo, heille kun on perheenlisäystä tulossa keväällä, sisätyynyyn käytin paksuhkoa liukasta oisko verhokangasta jota kaapista löytyi ja irtopääliseenkin löytyi kaapista kangasta, vain vetoketju piti ostaa. Lisäksi mukaan lähti aiemmin ommeltuja liivinsuojia muutama pari.
Kaava imetystyynyyn löytyy SK 3/2001.

Tämän tunikan meni samaan perheeseen kuin edellinenkin, saajana lastemme serkkutyttö joka on samankokoinen kuin oma tyttönen joka kuvassa poseeraa. Kaavana mukaeltuna paidan kaava SK 1/09 ja koko 104cm


Askartelin ison kasan myös puuhelmikoruja joululahjaksi ja muutenkin. Lisäksi tein tuttavaperheiden pikkutytöille askartelupaketteja josta voi itse askarrella kaulakorun ja rannekorun, mukana puuhelmiä, kuminauhaa ja ohje.

Nämä seuraavat paidat eivät olleet pukin kontissa koska eivät ehtineet valmiiksi ajoissa


Omalle isolle pojalle pojalle tein sen kauan odotetun traktoripaidan Metsolan joustofroteesta, tein reilut hihat ettei heti jää pieneksi, siksi tuhrasin resorikaitaleet hihoihin ja siihen se aika sitten menikin. Kaava Ottobre 4/04 ja koko mukaeltu 128cm.

Oma tyttönen sai samantyylisen mekon kuin tunika serkulle tuossa ylempänä, tosin pidemmällä helmalla, koska tykkää käyttää sukkahousujen kanssa. Kaava sama kuin yllä ja koko myös 104cm. Joustofrotee on Metsolasta.

Meidän pienimies sai raglanhihaisen paidan Helikopterileijona joustofroteesta jota olen Sampsukalta tilannut joskus,( nyt sain senkin korkattua) Kaavana Ottobre 4/2010 ja koko n.74/80cm pidensin hihoja sen verran mitä resoria olisi tullut ja ehkä hiukan enemmän.

Nämä housut on tyttöselle, vaan ei ollu tarkoituskaan pukinkonttiin saada, punaiset oli jalassa jouluna ja muut sain valmiiksi myöhemmin. Koko n.98/104 kaava piirretty yksistä hyvistä housuista. Kankaat Myllymuksut ja Metsola. Lahkeet ovat kyllä saman mittaiset kuvassa ei näytä siltä ;)

Ja vielä pari unohtunutta syksyltä

Nämä jäivät kuvaamatta kun piti äkkiä ommella pakkasten tultua. Kyseessä siis Myllymuksujen merinovillasta tehdyt, kypärämyssy 56cm päähän, kaava SK 10/04 suurennetuilla saumavaroilla ja pidennetyllä alareunalle kun kokoa ei ollu enää noin isolle ja kauluri johon ohje ihan omasta päästä. Molemmat oli isolle pojalle mut kauluria olen kyllä käyttänyt itse lenkkeillessä.

Kommentit

  1. Aivan ihana tuo vauvanpeitto!

    Ja ihanaa tuo helikopterileijona joustofrotee!

    Hei muuten jos sullä jää noista joustofroteista (tai veloureista) pientä tilkkua, niin mulla ois aplikoinneissa käyttöä. Ei tartte olla isoja palasia, pienetkin kelpaa.

    VastaaPoista
  2. On niitä tilkkuja kassillinen kaapissa tervetuloa tonkimaan, ja muitakin ylimääräisiä kankaita kapit pullollaan mut ei jaksa alkaa myntiin laittaa.

    VastaaPoista
  3. Jos joskus jaksat laittaa jonnekkin nettii kankaitasi myyntiin,niin vinkkaa minulle myös ;D Tiedätkö saako noita tommosii helmiä tilattua mistään nettiputiikista? Täällä meilläpäin kun ei ole tuommoisia näkynnyt missään :(

    VastaaPoista
  4. Kivoja töitä sinulla. Kypärämyssyille olisi meilläkin tarve, Jospa sitä kerrankin olisi viisas ja tekisi niitä jo nyt valmiiksi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kävit katsomassa tekeleitäni, kerro mistä pidit!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Täydennystä suurperheen vaatekaappiin

Päivittelen puoli vuotta hiljaisuutta

Joulupukin konttiin lähteneitä