Kangastuhoajaiset joissa olen taas mukana eivät aivan samanlaista ompelu vimmaa ole herättänee kuin keväällä, syynä ehkä se että yritän noita puuvillakankaita ommella vähemmäksi.
Tässä muutama tuhottu jämäkangas uudessa muodossaan nuken peitto ja tyyny sekä tyynyliina ja pussilakana eli 4 valmista työtä.
Vihdoin sain ommeltua sen ompelu essun jota olen kauan suunnitellut, vanhoista farkuista, ei kyllä vähentänyt kankaitani koska ostin kirpparilta 50 sentillä. Taskuihin voi laittaa kaikki ne jotka muuten olisi aina hukassa työpöydällä tai jossain, eli ratkoja, neulatyyny, hakanneulat, mittanauha ja sakset. uutta tässä ei ole muutakuin ompelulanka ja yksi neppi pari.
Ensi viikonloppuna on taas yhdet synttärit, kun kaverin poika täyttää kolme ja hänelle lahjaksi on jo valmiina yllättäin joustofrotee housut, enää paketoimista ja korttia vaille valmiina. 1 saldoon lisää.

Viimein sain valmiiksi pöydällä lojuneen retromekon tytölle, jos ei omalle niin sit jollekin toiselle. Kaavana Ottobressa ollut Kukkopillitoppi ja koko 92cm, oli kyllä julmetun työläs tehdä, no toinen samanlainen tulis varmaan jo nopeemmin. Saldoon 1 lisää. Napit on kirppikseltä eilen ostettuja, myyjän mukaan luunappeja, olivat tosi vanhoja. Pitää päivittää muutkin kirppislöydöt ennen kuin hukkaan tai käytän ne.