Tekstit

Moneksi-hame ja peruspaita joustocollegesta

Kuva
Olen jo pitkään haaveillut Ommellisen Moneksi-hameesta tai oikeastaan sen ompelemisesta. Huhtikuun Suuri Käsityö-lehti sisälsi kaavan tähän ihanuuteen ja moneen muuhunkin kivaan vaatteeseen. Ostin lehden irtonumeron kauppareissulla ja seuraavana päivänä säntäsin Eurokankaaseen kangasostoksille, koska eihän minulla ollut sopivia kankaita näihin tai ainakaan riittäviä määriä.  Viikonlopun aikana piirtelin kaavat, leikkasin ja ompelin paidan sekä hameen. Paita on kivan mallinen, rento mutta silti siisti. Tykkään erityisesti mallin raglanhihasta, koska siinä on tilaa vähän harteikkaammallekin. Tämän paidan tein 42 kokoisena, mutta seuraavan kokeilen tehdä kokoa pienempänä, koska vyötäröltä ja hihoista  tämä on ehkä liian löysä makuuni. Kuvassa näkyvä linnunpönttö on vanhemman poikani käsityötunnin tuotos, joka on tehty etäkoulun aikana. Tyttäreni toimii minulla valokuvaajana näissä sovituskuvissa. Kaula-aukossa on resorikaitale, joka on tikattu peitetikillä. Tähä

Pandat on parhaita, myös vaatteissa!

Kuva
Meillä asuu pandojen suuri fani, kohta 10-vuotta täyttävä poikani. Ompelin hänelle T-paidan Soluttautujat trikoosta, jota tilasin viime kuussa ehta by Dream Circus verkkokaupasta . Toinen panda-fani on lastemme 9-vuotias serkkutyttö, joka on myös kummityttömme ja hän saa samasta kankaasta tehdyn kesämekon. Kaavana molemmissa on Ottobre 3/2013 Beisbol T-paita, koko 146cm. Mekko on vain pidennetty ja helmaa levennetty.  Pääntiet ja hihansuut on huoliteltu resorilla.  Poika valitsi mustat ja kummityttö vaaleansiniset resorit. Kokolappujakin löytyi vielä pari kappaletta oikeaa kokoa, joten lisäsin ne helpottamaan vaatteen oikein päin pukemista.  Helmaan on ommeltu käänne saumurin peitetikillä ja sivusauman kohdalle on ommeltu kangasmerkki.  Loppupalasta tein pojalle vielä pipon, koska pyrin käyttämään koko palan kerralla, ettei kaapit täyty jämistä. Pieniä tilkkuja toki jäi vielä, mutta eiköhän niistäkin joskus jotain pientä vielä synny.  Seuraavaksi tulos

Koiralle uudet hihnat syntymäpäivälahjaksi

Kuva
Meidän perheeseen kuuluu myös suomenpystykorva uros, jonka nimi on Rekku. Rekku täytti 8.4. kolme vuotta ja sai syntymäpäivälahjaksi kaksi uutta talutushihnaa, tyttären ompeleman madon (näkyy kuvassa taustalla) sekä kaupasta ostetun lelun. Koiran synttäreitä meillä on juhlittu siinä missä lastenkin, tarjolla on sankarille jauhelihakakkua, lauletaan onnittelulaulu ja sankari saa lahjoja, vieraita ei sentään kutsuta. Ompelin uudet hihnat hyväksi havaituista tarvikkeista. Ostin grip-hihnaa ja BGB-lukon Kuopion Nappi ja Nauhasta. Harmaaseen hihnaan kierrätin lukon aiemmin ommellusta hihnasta, jonka remmi oli jo rispaantunut. Harmaa hihna on pidempi ja sitä käyttää mieheni metsälenkeillä, minun käytössä on pari metrinen keltainen, jota käytän metsä- ja pyörätiellä lenkkeillessäni. Tämä grip-hihna on haasteellista ommella, koska nauhaan kudottu kumi aiheuttaa ongelmia tikin kanssa, ihan sama mikä neula ja lanka on käytössä. Siksi ompelin hihnat lähinnä reunoista ja välttelin k

Kangaskaapin täydennystä

Kuva
Kangaskaappini on vajunut uhkaavasti viimeaikoina, koska olen jo kolmatta viikkoa lomautettuna ja siksi aikaa ompeluhommille on hieman enemmän. Kaapista ei löytynyt enää trikoita tai muutakaan kivaa mistä ommella itselle vaatteita. Pitäisi siivota kaappi ja laittaa läjä ihania retrokuosisia joustofroteita myyntiin, jos niitä nyt kukaan enää ostaa. Kuopion Eurokankaasta ostin mustaa elastaanitrikoota, hauskaa pilkullista mustapohjasta trikoota ja kukallista ohutta viskoosia. Viskoosista ajattelin tehdä hihattoman tai lyhythihaisen tunikan, kaava on vielä etsinnässä. Toinen paikallinen käsityöihmisen karkkikauppa on Kuopion Nappi ja Nauha, jolla on muuten nykyään myös verkkokauppa , kannattaa käydä kurkkaamassa. Napin kivijalkaliikkeestä olen ostanut ruusukuosisen trikoon ja mustapohjaisen napakan sudenkorentokuosisen trikoon. Lisäksi ostin koiran uusiin talutushihnoihin tarvikkeet sekä uuden vetoketjun tuohon viime kesänä ompelemaani siniseen kukkahameeseen. Koiran hihna

Mekkoja aurinkoisiin kesäpäiviin

Kuva
Meillä on vielä lunta, mutta aurinko paistelee välillä hyvin lämpimästi. Aurinkoisia kesäpäiviä odotellessa on kiva surautella uusia kesämekkoja. Tämä raikas sitruunatrikoo pääsi ensimmäisenä ompeluun. Mekon kaavana on Nuppunen kirjan malleista Peipponen ja päällä minulla on koko 42, joka oli aika sopiva. Tämä kangas on peräisin Eurokankaan palalaarista ja muhinut hetken kaapissani. Kuvassa kädessäni on tyttären ompelema donitsi, joka on tehty mekon jämäpaloista. Mekko koostuu kahdesta kappaleesta ja on helppo ommella. Mekon kaula-aukon voi ommella kääntämällä saumavaran sisään ja tikkaamalla tai sitten alavaroilla kuten näissä. Hihan ja helman reunat on ommeltu saumurin peitetikillä. Nämä mekot on itseasiassa tyttärelleni ja hänen serkulleen. Kuvassa vasemmalla koko 42 ja oikealla 36, tyttäreni ei suostunut malliksi, joten sovituskuvassa mekko on minun päällä ja tytär toimi kuvaajana.  Mekoissa on helmassa sivusaumassa laput, joissa lukee "hand made with love"

Valmiina lauantaisaunaan

Kuva
Raskaan viikon päätteeksi rentouduin hieman ompelupuuhissa. Viime viikonloppuna Kässämessuilta tilatut kankaat eivät ehtineet vielä perille, joten kaivelin kangaskaappia. Löysin sieltä kesken jääneen turbaanipyyhkeen ja pellavavohvelikankaan, josta minulla oli vuosi sitten tarkoitus ommella pyyhe. Nyt ne ovat vihdoin valmiit. Minulla on pitkät ja paksut hiukset, jotka on pesun jälkeen mukava kietaista pyyhkeen sisään kuivamaan. Pyyheturbaani on kätevän kokoinen ja pysyy hyvin päässä napin ja kumilenksun ansiosta. Tämä turbaani on saumutoitu yksinkertaisesta joustofroteesta, reunassa on peitetikki käänne.  Ompelin pyyhkeen kaikkiin reunoihin kaksinkertaiset päärmeet ja pitkän sivun keskelle ripustuslenksun.  Pyyhe on ihanan reilun kokoinen, mutta vie pienen tilan kaapissa, koska se on ohut. Pellava on erittäin imukykyinen materiaali, mutta ohuutensa ansioista kangas kuivuu nopeasti. Ihanteellinen reissupyyhkeenä.  Ps. Jos päivitys näyttää jotenkin hassulta

Kesä tuli verhoihin

Kuva
Ulkona on pakkasta ja uutta luntakin satoi vielä eilen, mutta kyllä se kesä siltä joskus tulee. Aurinkoiset päivät houkuttelivat minut ompelemaan uusia verhoja. Nyt keittiön verhoissa vihertää ja kukkii jo hyvin kesäisesti. Ohuen kankaan läpi valo pääse paremmin sisälle pohjoisen puolella olevaan keittiöön. Materiaalit on hankittu Kuopion Eurokankaasta ja tämän ihanan kuosin nimi on Unelmissa. Kappaverhojen ompelussa olen havainnut helpoimmaksi ripustusratkaisuksi käyttää Alto-verhonauhaa, jossa on valmiina lenkit verhotankoa varten. Nauha on helppo ommella, koska se on jäykähköä ja venymätöntä. Verhojen kuvaaminen osoittautui hiukan hankalaksi ohuen materiaalin ja aurinkoisen kelin ansioista, mutta pääasia että näyttävät todella kivalta keittiössä. Toinen verho on vielä tekeillä viereiseen ikkunaan kodinhoitohuoneen puolelle.