Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2010.

Äitinä kolmelle lapselle

Kuva
Tänä vuonna sain juhlia äitienpäivää kolmen lapsen ja mieheni kera, nyt meillä on riittävästi lapsia. Tein itselleni äitienpäiväkakun kun teki niin mieli kokeilla yhtä lehdessä ollutta kakkureseptiä, Appelisiini-suklaakakkua. Kirjoittelen reseptin paremmalla aikaa mutta kuvan laitan jo tänne kuolattavaksi ;) Oli muuten oikein herkullista ja suklaista!

Taas retrotakki

Kuva
Tällaisen takin ompelin lähes valmiiksi jo ennen vauvan syntymää, vain napit ja napinlävet jäivät tekemättä enne synnytystä. Tämä takki oli tilaustyö naapurin siskon tytölle, kaavana on sama kuin aikasemmissakin, tällä kertaa vähän lyhennetyillä hihoilla ja helmalla. Tehty kahdesta tyynyliinasta ja vuorikangas uutena EK:sta ostettua puuvillaa, napit oli etsinnän takan ja lopulta paikallinen nappikauppias tilasi niitä tukusta kun ei löytynyt mitään sopivaa hyllystä.

Vauva tuli...

Kuva
Ja tällä kertaa meidän perheeseen. Poikamme syntyi 1.5.2010 klo 2.49  kokoa oli 51cm 3305g ja raskausviikkoja takana 38+1 Voi olla että ompelutahti hieman hidastuu mutta kokonaan en lopeta joten käyhän kurkkimassa jatkossakin mitä saan aikaiseksi.