Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2010.

Tytölle yömekko ja pojalle suksipussi

Kuva
Viime postauksen jälkeen olen saanut ommeltu tytölle yömekon, kankaat kaivoin kaapista ja kaava oli ottobre 6/09 lehdessä. tähät tuli aika ihana, kangas viime kesänä marimekon tehtaan myymälästä ostettua trikoota. Pojalla on hiihtoa päiväkodissa nyt pari viikkoa ja toivoivat että ois pussi tai kiinnikkeet suksille kun kantavat ladulle itse ne. Aamulla ennen hoitoon vientiä surautin pussin kaapista löytyneistä tarpeista, kiristin nauhaan pitäisi vielä etsiä/ostaa muuten on varaston tyhjennytä nämäkin kankaata ja tarvikkeet. Muistelisin että kangas on jäänyt vuosia sitten veljelleni ompelemasta lumilautapussiata tähteeksi ja nyt se meni lähes kaikki loppu tähän pussiin. PS. Lisää kaapin tyhjennystä on tulossa kun leikattuna odottaa tytölle pari tunikaa, paita, leggingsit ja yöpaita sekä pojalle paita ja jämäpaloista imuja vaippoihin. Kun saisin aikaa viikolopun niin olisi äkkiä paljon valmista. Nyt pukkaa tytön synttärit päälle joten varmaan seuraavaksi näette leivontapuolen juttuja kak

Herttainen hame

Kuva
Lahjaksi kaverini 4-vuotta täyttäneelle tytölle, tosin emme ole vieläkään synttäreillä käyneet vaikka olivat jo joulukuun alussa, mitä sitä tauteja tartuttamaan. Kaava on ottoresta mutten nyt muista numeroa, tähän tärväytyi koko tyynyliina tuota sydänkuosia ja lisäksi pätkä valkoista lakanakangasta, vetoketju ja nappi. Toivottavasti miellyttää saajaansa ja on sopiva kooltaan. Nyt on taas kaikki tekeleet päivitetty, joten hyvä jatkaa ompelua. ois tuossa yks yömekko leikattuna ja muitakin suunniltelmia ois, kun ois aika tehä.

Ja nyt tuli poika!

Kuva
Kaverini sai pojan joulukuun alkupuolella ja hänelle lahjaksi joulun aatonaattona kävin viemässä tällaisen vaippaleivoksen. Sisältää kaksi m-koon taskuvaippa, kaksi taittoimua, neljä paria liivinsuojia, kaksi bodynjatkopalaa ja tumput käsiin. Tämän sidoin satiininauhalla pakettiin ja mukaan omatekoinen onnittelukortti. Vasta toissapäivänä pääsimme kunnolla pientä katsomaan kun olemme sairastelleet melkein kuukauden putken ja vihdoin terveenä. Naapurin vaippakakkukin vielä viemättä samasta syystä, mutta ehkä nyt sunnuntaina menemme kylään.