16. joulukuuta 2010

Kankaita hamstraamassa

Sitä vaan ostellaan lisää kankaita vaikka niitä piti saada pois varastosta, mutta ensi vuonna puuvillan hinta nousee ja samoin kankaiden hinnat joten saa halvemmalla nyt eikä nuo pilaannu kaapissa.
Nämä siis syksyn aikaan tilattuja, kaverit aina yllyttää kimppatilauksiin tai minä yllytän kavereita, ja osa näistä oli alessa...seliseli
Leppäkerttu trikoo Myllymuksuilta ja joustofroteet Metsolalta

Vasen pino Ikasyr trikoita ja sydänvelouria,
keskellä resoreita Myllymuksuilta ja Metsolalta,
oikealla Metsolan joustofroteita
(kaikki ei oo omaan käyttöön, oranssi jf ja punainen apila tuhottu jo)

Ja vielä Metsolalta, Autoja ja yksivärisiä joustofroteita ja resoria.

Limeä autoa tulossa vielä ;)
 Ja sit on pidettävä tilaus lakko pitkän aikaa.(kangaskaupasta saa ostaa, heh)

15. joulukuuta 2010

Apilaa monessa muodossa

Joulu tulee ja paljon on vieläkin tekemättä, tässä kuitenkin ompeluksia jotka eivät ole ainakaan meidän perheen paketteihin menossa, tiedä sitten muista. Paljon on meneilään hyshys hommia jotka sitten joulun jälkeen päivitän tänne.


Ystäväni poika täytti vuoden ja lahjaksi ompelin hänelle Metsolan Apila joustofroteesta paidan 74/80cm paidan, kaava on Ottobre 4/2010 raglanhihainen paita, pidensini hihoja sen verran mitä olisi resoria tullut, ja tein hihansuut resori kaitaleella. Tätä kaavaa pitää käyttää myös kuvassa olevalle omalle pienelle miehelle.


Entinen naapuri on taas muistanut minua tilaamalla kankaita vaateisiin, ja niitähän on taas urakoitu.
Oranssista joustofroteesta tein housut ja liivimekon perheen pienimmälle noin kokoa 74/80cm. Mekkoon tuli vielä ruskeat napit jotka on keväällä tehdystä nappimekosta säästyneet, mekkoon tuli ikävä tahra joka ei pois lähtenyt :(

Housun kaava Ottobre 1/2007 ja mekon on kaava oma.
Punaisesta Apilasta tein pitkähihaiset tunikamekot koot noin 104cm ja 74cm kaavat on aikalailla omasta päästä, soveltaen SK 1/2009 ja 2/2010?(villa aluspaita) paidan kaavoja.

Ruskeasta Apilasta syntyi paita koko noin 116cm ja kaavana SK 1/2009


Ruskeaa apilaa jäi vielä yhteen hattuun joka on vähän metsolan hatun kopio, tosin kaksinkertaisesta joustofroteesta tehty. Yksinkertainen mutta hauska malli.


Punaista joustofroteeta jäi tähteeksi joten myös perheen äiti sai hameen jossa resori vyötäröllä (ei löytynyt mistään sopivan väristä), kaava on oma.


Vielä yhteen pipoon jäi punaista apilaa joten pienin neiti sai  vielä uuden hatun. Kuvassa mallina oma poika joka aika saman kokoinen, hän ei malttanut olla aloillaan hetkeäkään joten toinen kuvista hieman epätarkka.


Loput punaisesta apilasta jäivät minun tilkkupussiin, ja hoksasin että saan parista suikaleesta vielä tonttulakin joten surautin sellaisen  vielä omalle tytölle jouluksi, kaava ihan omasta päästä. Resoriakaan ei ollut yhtenäistä pään ympäri yltävää palaa vaan sekin on kahdesta palasta mut hyvin toimi.

10. marraskuuta 2010

Näpräystä


Puuhelmiä kaulakoruina ja rannekoruina, tarvikkeet ostettu Nappi ja Nauha:sta. Kivaa puuhaa helmien pujottelu kuminauhaan, onnistuu lapsiltakin jos haluavat tehdä kaverille lahjan.


Tutinpitimiä, metalliset klipsit henkseleistä kirpparilta 0.75€/4kpl (yks uusi klipsi olis maksanu 0.90€), nauhat Nappi ja Nauhasta ja renkulat vanhoista MaM-tuttiketjuista joista meni ne klipsit rikki.
Vihreässä ja autokuvioisessa kam-nepit jotta voi renkulan irrotta ja napsasta hihnan suoraan renkulatuttiin kiinni kuten kuvassa, nuppituttehin käy sit tuo irtorenkula.  

8. marraskuuta 2010

Paljon tekemistä vain vähän aikaa...

Nyt on saanut huomata sen, ettei aikaa riitä käsitöille entiseen tapaan ja välillä myös jaksaminen kortilla. Meidän kolmesta lapsesta vain yksi eli pienin nukkuu päiväunet joten päivällä ei ole aikaa käsitöille saatikka lepäämiselle, illalla ei useinkaan jaksa enää tehdä mitään. Ja sitte jos on pakko tehdä jotain valmiiksi se ei huvita pätkääkään, mielummin teen kiireettä ja silloin kun huvittaa. Tässä on nyt kooste viime aikaisista tekeleistä, siis yli kuukauden ajalta.

Tyttärelle mekko SK 1/2009 ohjeelle koko 104cm kankaat Metsolasta. Jämä palasta syntyi vielä hame, vyötäröllä resori, mistään ei löytynyt samaa sävyä joten piti tyytyä Metsolan limeen joka on lähin.

Isolle pojalle ompelin paidan koossa 128cm jokin vanha Ottobre kaava kyseessä, paita on JNY Design viidakko interlock trikoota Metsolasta. Olin laiska ja tein kaula-aukon perinteisesti resorilla, nopeempi tehdä ja vähemmän näpräystä, onnistuikin ihan hyvin eikä lörpötä.

Tyttärelle tein myös uuden yömekon kun kaikki alkaa jäädä pieneksi, kaava on Ottobre 6/2009 ja koko 98cm. Kangas on paikallisesta kangaskaipasta ostettua trikoota, leppäkerttua kuten tyttönen sanoi, resorit Myllymuksuilta.

Ompelin kaikille lapsilleni samasta raitajoustofroteesta paidat/bodyn, tarkoitus ei ole pukea samaan aikaan kaikille näitä päälle :) Kaavoina paidoissa samat kuin usein aiemmissakin, bodyn kaava on yläosastaan Ottobre 4/2004 ja alaosa tutan bodysta piirretty, koko on 74cm ja on vielä vähän iso. Paidat ovat n. 98cm ja 128cm
Myllymuksujen ruskeasta piparikukka joustofroteesta valmistui pitkähihainen mekko tytölle, koko 98cm ja kaava sama paidan kaava kuin yleensä helmaa vaan levennetty ja pidennetty. Käytössä tähän kankaaseen tulee helposti pitkiäkin langannousuja joten en kauheen tyytyväinen ole laatuun, ihanan pehmeetä ja joustavaa on kyllä.
Traktoripaidat ompelin ex-naapurin pojalle, valmista tuli muuttopäivänä joten ehtivät muuttokuormaan. Paidat ovat kokoa 92/98cm, traktorijoustofrotee Metsolasta. Tätä kangasta on omille pojille vihreenä ja ruskeena odottamassa ompelua.

Arvonta palkinnot vihdoin valmiina

Olen aivan toivottoman hidas, siitä ovat saaneet kärsiä myös arvonnassa voittaneet.
Heinäkuussa suoritetussa arvonnassa voittivat siis Pihla ja Heidi,
heille olen palkinnot lähettäny, tässä kuvat niistä mitä ompelin, lisäksi lähti namia.


Heidille kauppakassi kierrätys kankaasta


Pihlan lapsille hatut jostofroteesta trikoovuorilla

PS. seuraavan kerran kun arvon jotain minulla on oltava palkinto valmiina ettei voittaja joudu odottelemaan

24. syyskuuta 2010

Vakosamettitakki tikkivuorella aikuiselle



Tämä onkin ensimmäinen aikuisten takki jonka olen tehnyt, tämä on naapurin miehelle, nyt on sitten isällä ja pojalla samanlaiset takit. Isotöinen oli tehdä mutta ian kiva siitä tuli. Takin kaava on Jokatyypin kaavakirjan Unisex Huppari koossa M ihan suoraan muokkaamatta kaavoja. Tulipahan tilattua itselle kyseinen kaavakirja kun Juju-kirjakerhosta sai edullisesti. Jos joku haluaa liittyä kyseiseen kirjakerhoon niin minun kautta voi sen tehdä niin saan palkinnon uudesta jäsenestä ja uusi jäsen kivat liittymislahjat.

Ensiviikolla menetämme nämä mukavat naapurit heidän muuttaessa toiselle paikkakunnalle, onneksi ei niin kauas etteikö kylässä voisi käydä jatkossakin, harvemmin toki. Heitä tulee kyllä ikävä, lapsilta lähtee leikkikaverit ja minulta juttukaveri.

15. syyskuuta 2010

Vakosamettitakki tikkivuorella

Voi tätä tekemisen iloa kun on päässyt taas koneiden ääreen, ei edes pienet vastoinkäymiset ommellessa ole saaneet intoa laantumaan. Ikinä ennen en ole ommellut tikkivuorta mihinkään, olihan se välillä hakalaa kun se on niin liukastakin, piti purkaa erinäinen kerta, vaikka käytinkin tavoistani poiketen nuppineuloja runsaasti. Lopputulos on kyllä mielestäni onnistunut, tiedä sitten onko takin saajat samaa mieltä, tämä kun menee naapurin pojalle. Kaava on sama mitä olen retrotakeissa käyttänyt eli koko on n.92cm. Materiaaleina Eurokankaan vakosamettia ja tikkikangasta, napit Nappi ja nauhasta (ostin kaikki, ei kannata mennä etsimään näitä samoja ;) )

Seuraavaksi teen blogiarvonnan palkinto kauppakassin kun saumurissa on sopivat neulat, langat pitää tosin vaihtaa. Olen hirvittävän laiska vaihtamaan lankoja ja neuloja joten teen aina sarjan yhtä väriä tai kangaslaatua vaihtojen välttämiseksi ja siksi kestää kauan että joku jo valmiiksi leikattu valmistuu.

11. syyskuuta 2010

Kangaskaapista vaatekaappiin

Nyt olisi taas aika syksyn kangastuhoprojektin, uusia paitoja ja housuja lasten vaatekaappeihin ja pukinkonttiinkin. Tuotoksia luvassa myöhemmin mutta herkutelkaa tällä kangaskasalla, tarkoitus olisi puolittaa tuo jouluun mennessä. No en lupaa ettenkö osta jotain uutta kivaa jos sattuu löytymään. Eihän tässä toki ole kuin yksi niistä neljästä kangaslaatikollisesta, nämäkin tulevat yli laatikosta aika reilusti. Tämä pino tässä on 90cm korkea, 30cm leveä ja 25cm syvä!

Olen huomannut että aika paljon hidastaa nuo kolme lasta tätä ompelua, arvonta palkinnot on vasta työnalla joten voittajat malttakaa vielä hetki, odotus kannattaa ;)

Ullakolta ja kirppareilta

Tässä kuvia kesän ja alku syksyn löydöistä kirppareilta ja vanhempiemme vinteiltä/kaapeista

vasen vintiltä ja oikea kirpparilta, nämä kokevat muodonmuutoksen ja esittelen ne sitten uudelleen.

Mieheni vanhempien vintiltä, osa ollut hänellä itsellään päällä, oli siellä enemmänkin mutta suurin osa oli niin huonokuntoisia etten viitsinyt ottaa vaan ne meni roskiin.

Nämä vaatteet on ostettu kirppareilta, tässä vain muutama, olen ostellut paljon enemmänkin mutta en jaksa kaikkia tänne laittaa, kun eivät mitään erikoisia ole.

Tässä kankaita kirppareilta ja kaapeista/ullakolta

Kirpparilta ostettu sydänpöytäliina
pinkkiä 2,5m trikoota vain 5€ 

Anopilta saatuja nappeja iso purkillinen.

Muutama pienempi näperrys kesänalajalta

Poikamme ristiäis kiitoskortit, jo heinäkuussa tetyjä ;) ja lähettettyjä


Tällainen lippa hattu, kaava piirretty cittarista tytölle ostetusta lakista, tummanruskeaa(kamera haalistaa) joustofroteeta ja muovisen mustan lihalaatikon ohjaa lipassa.
Päästyi sitten lopulta naapurin pojan päähän :)

Neidille ruokalappu pul kankaasta, malli oma.

Joustofrotee/trikoovuori hattuja traktorinkuvilla, jämäkankaista.

28. heinäkuuta 2010

Mitä pidät uudesta ilmeestä?

Kerro mielipiteesi blogini uudesta ulkoasusta, oliko entinen parempi tai mitä huonoa tässä uudessa. Kaipaatko jotain muuta/uutta blogini sisältöön? olisi kiva kuulla ajatuksianne :)

27. heinäkuuta 2010

Äiti se pojalle takkia ompeli...


...vieressä pennut ne riiteli :)
 Kyllä tää ompelu on nykyään hankalaa, isommat tappelee kokoajan keskenään ja pikkumies vaatii huomoita. Pakko myöntää että nautin joka hetkestä jonka saan viettää käsitöiden parissa, illalla ompelen mielummin kuin katson lempisarjoja telkusta.

Nyt tuli tarvis isonpojan takille kun hällä ei ollut mitään siistiä takkia syksyksi, näillä hellekeleillä sitä miettii odottavaisena viileneviä syys kelejä. Takin kaava löytyi SK 3/2009 malli fleesehuppari koot 70-130cm tämä takki on 120/130cm koska pieniä muokkauksia tein kaavaan lähinnä mittoihin, eteen napit ja hiipan pätkäsin kun en halunnut niin retrotyylistä tehdä. Ulkopuolella on vakosamettia Ek:n palalaarista ja vuorena Ek:n Loneta puuvilla/polyesteri kankagasta, aika paksua oli mut muissa ei ollu mieleistä väriä, hyvin tuo menee isolla pojalla mut en varmaankaan pikkumiehelle tee samasta. Napit Nappi ja nauhasta.

Mutama pikku juttu pitäis ommella vielä ennen lomareissua, tyttöselle keltainen hattu tai huivi ja yhdelle synttärisankarille lierihattu sekä blogiarvonnan palkinnot jos ehtii ennen reissua.

17. heinäkuuta 2010

Blogin 1-v arvonnan voittaja on vihdoin selvillä

Vihdoin ja viimein blogin 1-v arvonta on suoritettu uudestaan (ensimäinen voittaja ei ottanut kokaan yhteyttä) ja tällä kertaa arpojan oli mieheni koska lapset oli laitettu jo sänkyihinsä.

Tällä kertaa voitto osui blogini lukijalle nimimerkki Heidi ja koska tänään on meidän  6v. hääpäivä nostimme yhden extra arvan ja siinä oli nimimerkki Pihla joka oli jättänyt kommentin arvonta postaukseen. Molemmille luvassa pieni palkinto (sovitaan yhdessä mitä se voisi olla, esim. vaate lapselle.) eli olkaahan yhteydessä minuun, yritän laittaa teille myös viestiä jotakin kautta. Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistumisesta!

30. kesäkuuta 2010

Nappimekkoja ja nappipaita


Tulipa tehtyä vähän Metsolan nappimekon tyylisiä mekkoja ja nappipaita, nämä ihanuudet menivät naapurin lapsille ja he olivat ihan rakastuneita. Materiaaleina sinapinkeltainen joustofrotee Kangas-Mallasta ( jota vuosi kaapeissa jemmailtu kun ei keksiny mitä tekis) hihansuissa ja kaula-aukoissa ruskeaa trikoota Ek:sta ja napit paikallisesta nappikaupasta. Kaavoina samat vanhat, mekoissa itse piirrettu ja paidassa Sk 1/2009?, mitat tarkistettu lasten mukaan. Olisin voinut jättää tuon paidan omalle tytölle oli niin ihana. Kangasta näihin meni 2x1m toinen pala oli naapurin ja toinen minun jonka möin hänelle.

Vähän tuotti tuo ajan puute ompeluun hidastetta mutta valmista tuli, välillä piti keinuttaa toisella jalalla sitteriä ja toisella painaa kaasua koneeseen. Meidän vauva kun ei ole sitä tyytyväisintä sorttia ainakaan näillä helteillä, muutenkin on nukkunut aika lyhyitä pätkiä niin eipä siinä paljon kerkee. Neiti 2,5v aikoo jättää päiväunet pois niin sit ei voi päivällä tehdä mitään kun hän on kokoajan härkkimässä.
Täällä hetkellä ei ole suunnitelmissa mitään ompelu juttuja, ensi viikolla on ristiäiset niin ei passaa enää alkaa levitelemään, pitäs siivota entisetkin sotkut vaan pois. Kankaiden hamsterointia olen kyllä harrastanut, pitää ehkä laittaa vähän kangaskaapin sisältöä esille tänne kuvien muodossa kunhan viimeiset paketit kotiutuu. Syksyksi pitää alkaa ompelemaan seuraavaksi uusia housuja ja paitoja isommille, ja ehkä jotain pikkumiehellekin. ja joskus pitäis ehtiä se blogin 1v arvontakin suorittamaan, se on vähän jäänyt :( anteeksi!

23. kesäkuuta 2010

Niin paljon tekemistä, niin vähän aikaa!

Täällä emäntä kärsii jonkin asteisista vierotus oireista ompeluun, kun ei vaan aikaa löydy. Olen kuitenkin jotain saanut tehtyä, mutta enempi ne on ollut korjausompelua ja verhon lyhennystä. muutama uusi tuotoskin on kuitenkin saanu nähdä päivänvalon,
Kangaskassit kerhotädeille viimeisenä kerhopäivänä annettavaksi

Pari M-kokoista sisävaippaa ja yksi lisäimu pojalle varastoon, nämä ompelin jo ennen syntymää muuta sivutarrat puuttui vaipoista, imun ompelin muutama viikko sitten.
Naapurin lapsille pipot joustofroteesta ja trikoosta, mitat on jokaisen päästä otettu eli kaikki vähän eri kokoa.

Kävimme isomman poikamme kummin häissä 19.6. jota varten ompelin neidille sen mekon. Tämän kortin ja kuoren askartelin heille, lahjaksi olivat toivoneet rahaa joten ei ollut lahja ongelmaa.

Tässä tällainen pikaraportti, nyt jo kuulluu ruokahuuto tuolta, eli tissiä suuhun ja yöunille ;)